Operaatio puomi

Tapsa palkkautuu pötköttelemällä lelun kanssa puomilla

Tapion treeniprojekteista massiivisin on ehdottomasti puomi, jolle rakennellaan luonnollisesti juoksaria. Mun koirat eivät ole koskaan pysähtyneet, paitsi Rumolle ja jonkin verran Pankullekin opetin kanssa pysäreitä ihan huvin ja urheilun vuoksi. Spanielipojilla oli tosi luomut kontaktit, hitaan koiran kanssa elämä on vähän helpompaa kun ehtii joka paikkaan itse mukaan - vaikka vahtimaan sitä kontaktia. Rumon myötä piti alkaa asioiden kouluttaminen vähän kiinnostella, no jaa, ei juuri kiinnostanut, ja Rumo oppi juoksemaan puomia aikamoisen koulutuksellisen vuoristoradan myötä.

Silloin (-09) ei kovinkaan moni tehnyt juoksukontakteja eikä hyviä ideoita ollut samalla tavalla tarjolla kuin nykyään. Törmäsin kuitenkin Silvia Trkmanin artikkeleihin ja videoihin, Silvialla oli vahva tapa, metodi, joka vaikutti hänen omien koiriensa perusteella menestyksekkäältä. No, ei sopinut mulle. Hirveästi juoksuttamista lankulla, joka pitäisi keksiä jostain ja vähitellen lankusta hivuttamista koko puomiin, siis millä välineillä? 

Länget taisi olla suunnilleen ainoa vaihtoehto silloin, tosin niinhän ajattelee ainoastaan ihminen joka ei osaa ajatella itse. Metodi sekin on jonka keksii itse. Itsehän keksin sellaisen, että kokeillaan vähän eri juttuja, katsotaan millä osuu ja tuntuu ymmärtävän ja mennään sillä. Mietiskelin, että miksi opetan koiralle koko alastulolankkua (kuten Trkmanin systeemissä), miksi en opettaisi pelkkää kontaktipintaa? Tästä jalostui jotain mistä käytän ehkä hieman hassutellen termiä pyyhemetodi. Siis opetetaan koira osumaan pyyhkeeseen juostessaan ensin ilman esteitä, sitten siirretään pyyhe sinne kontaktille. Normaali 70cm pitkä käsipyyhe on aika hyvän kokoinen, vähän jää kontaktipinnasta vajaaksi mutta oman agilityuransa top chef keittelee hyvän sopan sillä pyyhkeen täsmällisellä sijainnilla. Kontaktipinnan loppuun, alkuun vai keskelle? Onko ihan rajapinnalle koskeminen ok, vai mikä tässä on kriteerinä? 

Se on sitten kuviokellujasta kiinni tekeekö esimerkiksi aluksi pelkkää lankkua tai matalaa puomia vai heti hardcorena kisapuomia. Muistaakseni Rumon kanssa oli joku vaihe kun se teki vähän matalampaa puomia, mutta enimmäkseen sen koulutuskokeiluissa käytettiin aina normipuomia, koska en viitsi vatuloida yhtään ylimääräistä työvaihetta. Siiheen pyyhkeeseenhän tekeminen ei jäänyt. En yhtään muista miksi, koska metodi on sinänsä iisi. Varmaan siksi, että sekin vaatii toistoa toisen jälkeen ja sellainenhan on hirvittävän tylsää. Harrastamisen pitäisi kai olla ihan kivaa, joten kimpoiltiin. Bumperit, tai siis muurinpalikat, askelten määrittäjinä kokeiltiin. Helppoa ja hauskaa, jos vaan koira ymmärtää mitä tekee ja ehdollistuu rytmiin. Jotain länkiviritelmääkin tuli jossain vaiheessa integroitua tekemiseen. Muistan myös siivekkeiden hyötykäyttöä tapahtuneen, varmaan lähinnä käännöksien takia. 

Juoksarissahan on se hauska juttu, että täytyy muistaa opettaa koira myös kääntymään. Puomin juokseminen suoraan on täysin eri asia kuin juoksarin tekeminen niin, että kääntyy samalla (tai vähintäänkin valmistautuu käännökseen). Tämä ajatus mielessä olen tiedostanut, että elämä helpottuu, jos saa kerralla opetettua koiralle ajatuksen siitä, että tähän loppuun asti pitäs taivaltaa. Se kantaa ehkä paremmin käännöstreeneissäkin, kuin se, että ensin opetetaan suoralla tykittämään tietyllä askelrytmillä ja sitten tehdäänkin ihan eri asiaa kun vauhti tyssää kuin seinään käännöksen myötä.

Pan

Tapio on jo talvella kokeillut ekat puominsa. Silloin opeteltiin lähinnä olemaan huutamatta ja lentämättä ihan joka suuntaan ja fokusoimaan etenemisen puomin suuntaisesti. Mieluiten siinä puomin päällä. Keväällä tein jotain ihan satunnaisia puomitreenejä, mutta en oikein innostunut ja ajattelin että sitten kun tyypillä ikä ja kroppa riittää asiaan paneutumiseen ni kyl me sit. Nyt se aika on koittanut ja tähän heinäkuuhun on toistaiseksi mahtunut kuusi puomitreeniä. Ehdin jo repiä pelihousuja kun välissä oli parit tosi hyvät treenit ja nyt sitten tänään tuntuikin ettei tyypillä ole tolkun hiventä toiminnassa. Sitten katsoin päivyriä, eihän näitä olla paljoa tehty. Toistoja ei ole kovin isoa määrää alla. Chill. Tapio teki matalalla puomilla suorat näin alkuun, mutta tänään matala kyllästytti ja laitoin Tapen viilettämään kisakokoisen puomin alastuloslankkua. Ajatusta tai vaan merkittävä määrä vahinkolaukauksia löytyi. Sitten niitä käännöshommia tutkiskellaan ihan iisillä meiningillä, pelkkää alastulolankkua tehden. Sekä suoralla että käännöksissä on pyyhe tukemassa oivallusta kontaktipinnasta. Pohjalla yksittäisiä tämä-on-pyyhe-osu-siihen-treenejä keväältä. 

Käännöksiä on avittanut pituuden johdin, jottei mölinöösi oikaise, mutta taidan jättää sen heti pois kun tyypillä on yhtään tajua hommasta. Miksi? Koska en fiilaa apuvälinehommia kovin pitkälle - en halua opettaa koiraa kiertämään tolppaa vaan tekemään käännöstä kontaktilla - ja koska olen sillä tavalla old school, että mun mielestä koiraa on kiva ohjata eikä huuella sille käskyjä. Tässä vaiheessa käännöstreeniä voin aivan hyvin olla mukana ohjaamassa sitä koiraa sen verran mitä tarvii ja sitten ottaa etäisyyttä niin paljon kuin tarvii. 

En usko sellaisen esteosaamisen tarpeellisuuteen, että koiran täytyisi osata mennä noin maailmanloppuun asti se homma itse, ja mun mielestä siinä kuolee tärkeä osa lajia jos sille linjalle lähtee äärimmäisyyksiin asti. Mä en opeta koirille erikseen käskyjä eri suunnille tai ihan hirveesti edes esteille, en tarvii. Mun tomumajassa riittää ilmaisuvoimaa sen verran, etten tähänkään päivään mennessä ole tarvinnut kovinkaan kummoista verbaaliakrobatiaa kertoakseni koiralle että mihin sitten. (Esimerkkivideo ehtimisestä.) Toki jarrua ja eteenmenoa tuen käskyillä, etenkin eteenmenoa, kun itsehän en ihan aina pärjää juoksukilpailussa. Estekäskyjä tarvii joissain tilanteissa kontaktien ja putken erotteluun tai keppien löytämiseen, ni niitä käytetään. Oikeesti löytyis ne kepitkin ohjaamalla. Oikeesti kaikkialle pääsee ohjaamalla jos haluaa päästä ja jos tahtotilan lisäksi on jalkaa. Mun koirat ei tiedä mikä esim aidan nimi on ja että muurilla on eri nimi. Sen sijaan ne aina tietää mihin mun jalkaterät osoittaa ja mihin oon seuraavaksi viipottamassa. 

Tapio opettelee kyllä käännöskäskyn puomille, sekä muhun päin että poispäin kääntymiseen. Niiden avulla se tietää jo hyvissä ajoin, mitä on tulossa, vaikka en olisikaan ihan hollilla. Se ampuu puomia kuitenkin sellaisella vauhdilla, että vaikka uskonkin omaan erinomaisuuteeni, tiedostan kuolevaisuuteni ja tajuan jääväni tietyissä tilanteissa nielemään pölyä. Sen sijaan en ajatellut ihan hirveästi opettaa käskyjä eriasteisiin käännöksiin tai muihin spesiaalitilanteisiin puomin jälkeen. Kun koiralla on tietty aste itsenäisyyttä toiminnassa, pääsee irtoamaan tilanteista paremmin ja toisaalta ohjaa sen elukan kauempaakin kohteeseen. 

Mullehan agility on ennen kaikkea linjoja esteiden välissä ja niitä rakennellaan vauhdin, liikkeen suunnan ja rytmin avulla. Puomi on suora linja, ei sen kummempaa. Tapio opettelee juoksemaan sitä puomia huomioimalla sellaisen merkittävän häiriön, että ohjaan sitä samalla, mutta keskittyen tarpeeksi suorittamaansa esteeseen osuakseen 90cm mittaiselle kriittiselle alueelle. 

Jos se nyt sitten joku kerta ei osukaan niin entä sitten? Sattuuhan noita, virheitä. 

Kommentit

Suositut tekstit