7kk malinoisnarttu kotia vailla

Kasvattajan luona omaa kotiaan odottelee pentulaatikon pienen pieni Viiru, eli Ulla, eli Phrenetic Fiore. Tämä Sookien tyttö on perinyt kaikki äitinsä hyvät ominaisuudet eikä yhtään huonoa. Neitikoira on sporttisesti rakentunut, nopea ja näppärä. Samalla se on reipas ja sosiaalinen, mutta rotuisekseen melko rauhallinen. Näistä pennuista tämä tytsy vaikuttaisi olevan kilteimmästä ja helpoimmasta päästä, mutta pakettiin kuuluu myös hyvä annos saalista ja taistelua, joilla viritellään pikkusukkulasta oiva harrastuskaveri. Ulla on lupaava koira esimerkiksi agilityyn, mutta miksei muihinkin lajeihin.

Ulla on runsaasti sosiaalistettu, tottunut kulkemaan kaupungin vilinässä ja julkisilla. Pohjia harrastuksiin ei ole juuri tehty, tästä saa muovata haluamansa.

Lisätietoa kasvattajalta, Daisy Friman / 045 8997111. 
Muhun voi myös ottaa yhteyttä jos esimerkiksi kiinnostaa tavata Ullan veljeä & emää. :) janni.kroger(at)gmail.com.

Ullan uudelle ihmiselle on tiedossa aktiivinen pentueporukka, kasvattajan & allekirjoittaneen tuki ja lähellä asujalle myös säännöllistä treeniseuraa jos sellaista kaipaa. 

EDIT: Ullalle on löytynyt uusi koti ja Ulla on nykyisin Huurre. :) 





Kommentit

Joanna sanoi…
Voi että, mikä ihanuus! Toivottavasti löytää itselleen sopivan kodin :)

Suositut tekstit